Et ole

  Sanoit,
  "Et ole".

  "Enkö",
  mietin ja totesin.

  Sinäkö sen määrität.


  Tuskin.


26/6/2013

Hän

  Käveli hän luokseni,
  ohi muiden ihmisten.
  Kertoi katseelleensa,
  minua jo pidemmän tovin.
  Hymyilin vinosti,
  suloisen suolaisesti,
  ja katselin hänen silmiään.
  Pitkien sekuntien jälkeen,
  hän kysyi hennosta tuulesta huolimatta,
  saako istua.
  Nyökkäsin.

  Ja siitä päivästä,
  olen iloinen.


24/6/2013

Aforismi

Luo todellisuudesta parempi kuin unesi.


21/6/2013

Sinä ja Minä

Istuisimme hiljaa vierekkäin.
Nousisit ylös ja kantaisit minut
peittojen ja tyynyjen valtakuntaan,
tulisit päälleni ja kietoisit
minut osaksi itseäsi,
maailmalta suojellen.
Kaatuisimme vierekkäin,
kiinni toisissamme.
Et päästäisi minusta irti,
et,
vaikka saavuttaisimme huipun.
En nimittäin tahdo lähteä.


21/6/2013

Nuorallakävelijä

     Ei pelkää putoamista.


21/6/2013

Tik tok

 Kuin jäähiutaleet taivaalta,
 tunteet pistelevät sisintäni.

 Kauneus sulaa sisimpääni,
 luo ennennäkemättömän hohteen.

 En saisi haluta,
 tuntea.

 Mutta liekki sisälläni palaa yhä.


 Kuin tikittävät viisarit,
 pudetossaan pilvistä jäähän.

 Entäs jos vetäisin itseni aina uudelleen?


21/6/2013

Harhakuva

   Leijun vieressäsi,
   unessa.

   Näin viattomast kasvosi,
   kuvitelmissain.

   Herätessäin sain,
   todellisuuden.

   Parempi.


14/6/2013

Tietty hetki

    Maailma ympärillä,
    sumenee.

    Kun sinä olet siinä.


12/6/2013

Kosketus

    Leviää kuin pisara,
    palaa kuin liekki.


12/6/2013

Vierellä

   Herää viereltä,
   todellisuus.

   Voinko,
   pystynkö,
   kestänkö.

   Haluanko?

   Herätä viereltäsi aina.


13/6/2013

Vanha liekki

  Ei koskaan sammu kokonaan.


11/6/2013

Kuin meri

   Epävakaa,
   oikukas.

   Hallitsematon,
   itsepäinen.

   Myrskynsä omaava,
   itsensä korjaava.

   Paikasta toiseen,
   silti myös paikallaan.


10/6/2013

Poissaoleva

     Tietoisuus,
     leijailee irti vartalosta,
     kuitenkaan pääsemättä irti.

     Puolillaan.


6/6/2013

Yksin

    Kylmässä sängyssä,
    yksin pimeydessä.

    Ilman lämmintä suojaa.


4/6/2013

Harhaa

   Välitin sinusta,
   ja välitän yhä,
   hiljaa.

   Et ole minun,
   et ole koskaan ollut.

   Olet onnellinen,
   noin,
   niin olen minäkin.

   Vaikka minuun sattuu,
   tahdon että sinuun ei..


4/6/2013

Kilpi

  Loin sen ympärilleni,
  viattomin katsein tahtoisin,
  sinusta jotain muuta.

  Tiedän,
  että olet erilainen,
  eikä toiveeni toteudu.

  Siksi haluan blokata sinulta kaiken,
  tietyssä mielessä,
  tietyistä asioista.

  Suojellakseni itseäni.


31/5/2013

Miten päin?

  Hetken jo luulin,
  väärin päin.

  Että näin sinussa jotain,
  oikein päin.

  Vai olinko sittenkin väärin alussa?


5/6/2013

Jonain päivänä

    Jonain päivänä,
    käperryn viereesi nukkumaan.

    Jonain päivänä,
    tunnen rakkauden jokaisessa solussani.

    En pelkää rakastaa,
    koska sinäkin rakastat minua.

    Ikuisesti.


3/6/2013
© 2012 - 2018 Kettu Saarinen.