Sitä haluaisi laskeutua normaalista hyvästä olosta
hieman matalampaan ja synkempään, syvään ajatus tilaan
mutta vipu ei halua kääntyä.
Se, ettei voi hallita tunteitaan
ei varmaan koskaan lakkaa kiehtovalla tavallaan pelottamasta minua.
Voisin verrata tätä normaaliin ahdistuksen tuomaan tunnelukkoon
joka estää ajattelemasta oikastaan muuta kuin negatiivisia ajatuksia ja itse ahdistusta.
Olisi kuin aivot toimisivat omassa ulottuvuudessaan
"ei, nyt et ajattele niin, vaan toimimme näin",
"MUTTAKUN MINÄ HALUAN", mitään tapahtumatta.
Ja samalla aivot sotivat muutamaan eri asiaan liittyvien vahvojen asioiden kanssa
kun itse haluaisit käsitellä niitä mutta aivot eivät anna..
Tästä johtuu varmaan puolet runotauoistani.
-raapustus vol.. tipuin olemattomasta laskusta.
24/11/2013
- Tietoa
