Vanha ihminen

    Kuu taivaalla katsoo,
    tuntuu että yhtä kaukana kuin sinäkin.

    Sydän matkan suuren,
    on jo taittanut taaksepäin.

    Puut vierestä alkaneet kaatua ja harveta,
    mutta sinä seisot yhä vankkana.

    Hyvästeiksi kädellä sydäntä näytit,
    vain kun minua katsoit ja huomasin.

    Vilkutit kerran ja toisenkin,
    sinulle hymyilin.

    Haikea mieli iski sisimpään,
    heti kun nurkan takaa sinua enää nähnyt en.


    Et ennen ollut oikea osa elämääni,
    harmaa ajatuksen ja muiston hiven vain.

    Nyt sinut näin,
    ja olit todellisempi kuin koskaan ennen.


    Toivottavasti,
    tulevaisuudessa,
    lähempikin ihminen.

    Jutella ja auttaa,
    puhua ja olla läsnä.

    Ymmärtää.


    Pieni avain on yhä olemassa,
    jossain koskella seilaamassa,
    poimijaa odottaen.

    Harvoin on liian myöhäistä.


28/12/2012

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© 2012 - 2018 Kettu Saarinen.