Raapustin nimesi vihon taa,
annoin sinun huomata sen.
Käytöksesi,
luonteesi,
jo keväällä,
annoit ymmärtää olevasi erilainen.
Kysymyksesi,
aiheesi,
kiusaavat mieltäni,
joskus kun jään yksin.
Kaipaan luoksesi,
enkä tiedä onko se oikein.
Millaisena sinä sitä pidät?
Minua?
En voi kieltää,
ettetkö olisi minulle tärkeä.
Ehkä liiankin,
sillä tunnen itseni taas pieneksi,
haavoittuvaksi.
Sinulla on avain.
15/12/2012
- Tietoa
1 kommentti
Moi Carrie
Jaa että niin.
Toisen tunteminen läpikotaisin on ehkä mahdotonta.
Onko toisen tunteet niitä aitoja ja oikeita, tai onko mikään tunteminen aitoa.
Sekoittaako tunteemme älyn valon jonka pitäisi varoittaa meitä.
Anna mennä vain,
kokemalla oppii ja surut kun on koettu tietää tunteet sen takana.
Harkitse kenelle avaimen annat. Pienuus ei saa merkitä että olisit haavoittuva aina suhteessa.
Elämä ehkä opettaa jos osaa oppia virheistään.
Elämä on kokemista varten.
Ter ystäväsi.
Lähetä kommentti