Mietin hiljaa itsekseni
ihan hiirenhiljaa syvällä sisimmässäni
ei sitä kuitenkaan kukaan huomaa eikä kuule.
Olenko liian omituinen
liian muotista ulospäin nojaava
poikamainen örkki joka ei kelpaa naiseksi.
Sisältä kuitenkin kehräävä kissa
terävine kynsineen ja vikkelän vartalon kanssa
paljastaen kuitenkin sen osan vain harvoille ja valituille.
Näyttää ettei vaadi paljoa
vetäytyy kylmäksi ja poissaolevaksi kun ei saa tarpeeksi huomiota
- haluan olla kaivattu eikä seuraan ymppäävä paskiainen.
Halu, piilotettu tarve käpertyä kainaloon aina iltaisin
on moneen kertaan kiven alle verisesti hakattu ja tuskainen toive
jota miettiessä kyynel yrittää vierähtää poskelle.
Missä sieluni toinen kokonaiseksi tekevä osanen on,
onko se jäänyt junan alle tai hukkunut mereen
onko tuuli vienyt sen mennessään pois luotani.
En edes tiedä ketä kaipaan
mutta kaipaan kuitenkin.
-raapustus vol. 3682
17/11/2013
- Tietoa
